Tavallisia ihmisiä

11.8.2019

”Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, kulkivat seudulta toiselle ja levittivät evankeliumin sanaa.” (Apt. 8:4)

Jeesus oli luvannut, että hänen seuraajansa tulisivat olemaan hänen todistajiaan ”Jerusalemissa ja koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Apt. 1:8) Kun Jerusalemissa alkoi vaino, evankeliumi lähti leviämään tavallisten ihmisten todistuksen kautta kaikkeen maailmaan. Tavallisten ihmisten – sellaisten kuin sinä ja minä.

Apostolit olivat jääneet Jerusalemiin (Apt. 8:1) ja palkattuja työntekijöitä ei ollut, joten kaikki uskovat todistivat Jeesuksesta ja siksi evankeliumi levisikin valtavalla voimalla kodeista koteihin, kylistä kyliin ja kaupungeista kaupunkeihin. Jokainen Jeesukseen uskova levitti hyvää sanomaa, sillä he eivät yksinkertaiseti voineet olla hiljaa siitä, mitä he olivat itse saaneet vastaanottaa ja kokea. Yhä edelleen Jumala käyttää tavallisia ihmisiä, jotka ovat valmiit ottamaan askelia uskon kuuliaisuudessa.

Eräs liikkeelle lähteneistä oli Filippos, joka tuli Samarian pääkaupunkiin ja alkoi julistaa siellä voimallisesti sanomaa Kristuksesta. Kun kaupungin asukkaat kuulivat, mitä hän puhui, ja näkivät ne tunnusteot, joita hän teki, he tulivat sankoin joukoin kuulemaan häntä. Monet vapautuivat saastaisista hengistä, jotka lähtivät heistä kovalla äänellä huutaen, ja monet halvaantuneet ja rammat paranivat. (Apt. 8:5-7)

Jeesus voitti kuolemallaan synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Hänellä on valta kaiken pahan voiman yli ja hän on antanut myös omilleen valtuutuksen tehdä tyhjäksi perkeleen teot. Filippos toimi tästä Jeesuksen voitosta käsin ja tuosta voitosta käsin mekin saamme toimia. Halki Raamatun näemme, kuinka tavalliset ihmiset tekevät yliluonnollisia asioita, koska yliluonnollinen Jumala on kutsunut heidät ja on antanut heille voiman.

Ja siellä, missä Jumalan valtakunta murtautuu esiin, Jeesus tuo ihmisille ilon, olipa sitten kyse syntien anteeksiantamisesta, ihmissuhteiden eheytymisestä, sairauksien parantumisesta tai riivaajista ja riippuvuuksista vapautumisesta. Filippoksen toiminta sai aikaan sen, että kaupungin täytti ilo ja riemu. (Apt. 8:8) Evankeliumista ei iloittu vain muutamassa kodissa, vaan koko kaupunki täyttyi evankeliumin vapauttamien ihmisten suuresta ilosta!

Suostutko sinä olemaan tavallinen ihminen yliluonnollisen Jumalan käytössä?

Kuva: Unsplash/Jacek Dylag

Niemelä Kai

piirijohtaja

kai.niemela@sekl.fi

+358 44 595 7351

Share This