Minulla ei ole ketään

30.4.2020

Johannes kertoo meille Jerusalemissa sijaitsevasta Betesdan altaasta, jota reunustavissa pylväshalleissa makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Kun Jeesus näki siellä vuodematolla makaavan miehen, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta, hän pysähtyi tämän kohdalle ja kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” (Joh. 5:1-6). Silloin mies vastasi Jeesukselle:

”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen.” (Joh. 5:7)

Herra, minulla ei ole ketään. Miehen sanoihin sisältyy valtava määrä yksinäisyyttä, tuskaa ja epätoivoa. Kolmekymmentäkahdeksan pitkää vuotta, jonka aikana kaikki ystävät olivat jättäneet hänet syystä tai toisesta. Nyt hänellä ei ollut elämässään ketään.

Kuinka moni ihminen huokaa tänäänkin ahdistuneena: ”Minulla ei ole ketään.” Ei ole ketään, joka välittäisi. Ei ole ketään, joka rakastaisi. Ei ole ketään, jota kiinnostaisi. Ei ketään. Ei yhden yhtäkään. Kuinka moni ihminen sanoo kerran viimeisellä tuomiolla, ettei hänellä ollut ketään, joka olisi kertonut hänelle Jeesuksesta, uskosta ja elämästä Jumalan yhteydessä.

Mitä jos me olisimme sellaisia Jeesuksen opetuslapsia, että etsisimme joka päivä mahdollisuuksia osoittaa lähellämme oleville ihmisille Jumalan rakkautta käytännöllisillä tavoilla. Mahdollisuutta rukoilla heidän kanssaan. Mahdollisuutta kertoa heille siitä toivosta, jonka olemme itse löytäneet Jeesuksessa Kristuksessa. Ettei kenekään lähellämme olevan tarvitsisi koskaan sanoa: ”Minulla ei ole ketään.”

Kuva: Unsplash/Jonathan Kho

Niemelä Kai

piirijohtaja, Etelä-Pohjanmaa

kai.niemela@sekl.fi

044 595 7351

Share This