Kuolema ja vakavat sairaudet hoidetaan yhteiskunnassamme suuressa määrin periaatteella ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Tämä on mahdollistanut elämän eräänlaisessa ”kuolemattomuuden” kuplassa, jossa kaikin keinoin on yritetty unohtaa elämän rajallisuus. Nyt koronavirus on puhkaissut tuon kuplan ja nostanut esiin pelon elämän päättymisestä. Kaikesta teknologisesta osaamisesta ja lääketieteen kehittymisestä huolimatta, riippumatta koronarokotteesta tai sen tehosta, yksi asia maailmassa on kuitenkin varmaa: jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle. Kuolleisuutemme on yhä 100 % ja tämän totuuden tulisi haastaa jokaista pohtimaan, missä on todellinen turva.
Pari vuosituhatta sitten enkeli sanoi paimenille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Tänäänkään meidän ei tarvitse pelätä, sillä tuo seimessä makaava lapsi kasvoi, kuoli puolestamme ja nousi kuolleista. Jeesus voitti kuoleman vallan ja kukisti sen myötä peloista suurimman – kuolemanpelon.
Tämä ilosanoma kuuluu jokaiselle meistä riippumatta elämäntilanteestamme tai siitä, miten kaukana koemme olevamme Jumalasta. Viettämämme joulun ytimessä on Vapahtajan syntymä, mikä tarkoittaa, että me voimme saada syntimme anteeksi, tuntea hänet henkilökohtaisesti ja elää Jumalan yhteydessä – nyt ja ikuisesti. Me saamme laittaa turvamme ja luottamuksemme Jeesukseen, joka sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?”
