Aina välillä, niin nuoria kuin aikuisiakin kohdatessa, tulee pohdittua sitä, että mikä on esteenä sille, että elämämme saisi näyttää yhä enemmän sellaiselta, miltä Jumala sen haluaisi näyttävän. Huomaa, että kirjoitan tässä myös itsestäni. Tähän pohdintaan tulee usein päädyttyä silloin, kun on jutellut joidenkin kanssa siitä, miten he kaipaisivat seurakuntayhteyttä tai miten he haluaisivat Jeesuksen näkyvän enemmän elämässään.
Keskustelukumppanin olemuksesta näkee, että hänen kaipauksensa ja halunsa on aito ja todellinen. Ei ole kyse siitä, että he yrittäisivät kerätä lisäpisteitä hengellisen työntekijän silmissä ja vaikuttaa jotenkin paremmilta uskovilta. Kerta toisensa jälkeen olen jäänyt miettimään, mikä on sitten se, mikä estää toimimasta siten kuin halu selvästi on.
Oikeastaan joka kerta lopputulemana tässä pohdinnassa on yksi yksinkertainen sana. Kiire. Kalenterimme ovat monesti minuutti minuutilta täytettyjä eikä sinne saa mahdutettua enää yhtä ainoaa asiaa. Ei hyvää eikä huonoa.
Ne, jotka saavat rukouskirjettäni, ovat lukeneet, miten tässä vuosien varrella minulla on ollut useampiakin pienryhmiä nuorten kanssa. Jokaisessa niistä on joka kerta yksi kysymys: Miten voisimme osoittaa rakkautta niille ihmisille ympärillämme, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.
Se, mitä useimmin tuntuu sekä itselleni että nuorille nousevan mieleen on, että pitäisi soittaa, viestitellä, nähdä ja ihan vain viettää aikaa heidän kanssaan. Kyse ei ole siitä, että nuo ihmiset olisivat meille jotenkin kaukaisia tai etäisiä. He saattavat olla jopa ihan lähimpiä ihmisiä elämässämme. Mutta se ei vain näy ajankäytössämme. Päivämme ja viikkomme täyttyvät milloin minkäkinlaisista asioista ja huomaamatta sivuun jäävät niin suhteet läheisiimme kuin Jumalaankin.
Meillä on kiire, koska sallimme sen. On asioita, joita emme voi poistaa kalenteristamme, mutta on myös paljon asioita, joille voimme tehdä jotakin. Emme ole kiireen uhreja. Me sallimme sen. Valitsematta jättäminenkin on valinta. Suhteessa aikaan meidän tulee olla aktiivisia toimijoita. Meidän on otettava ohjat käsiimme ja asetettava rajat sille, mihin aikamme kuluu. Jos me emme tee päätöksiä, tämä maailma ja ihmiset ympärillämme tekevät ne puolestamme.
Siksi haastankin sinua siihen, että kysy Jeesukselta, että onko kalenterissasi jotakin, mitä pitäisi ottaa sieltä pois, jotta sinne mahtuisi tilalle se, mitä hän haluaisi siellä olevan. Tai pitäisikö sieltä ihan vain ottaa pois jotakin, että arjessasi olisi tilaa hengittää? Että sinulla olisi voimavaroja niin Jumalan kuin lähimmäisenkin kohtaamiseen.
”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” (Ps. 90:12)
