Olin huhtikuun lopussa viikon Israelissa ryhmän kanssa, jossa oli matkalaisia eri puolilta Suomea. Sain jälleen kulkea monen vuoden tauon jälkeen Jeesuksen jalanjäljissä Jerusalemissa ja Gennesaretin järven ympäristössä. Monien merkittävien paikkojen sijaan voimakkaimmin mieleeni jäi kuitenkin erään amerikkalaisen matkalaisen kohtaaminen ja tuon kohtaamisen synnyttämät pohdinnat.
Olimme tulleet eräänä aamuna Ginnosarin kibbutsille, josta olimme lähdössä pienelle laivamatkalle Gennesaretin järvelle. Laiturilla meitä vastaan tuli joukko amerikkalaisia kristittyjä, jotka olivat jo palaamassa omalta matkaltaan. Tuosta joukosta oli jäänyt jälkeen yksi nainen, joka eteni jalka paketissa hitaasti kyynärsauvojen varassa. Koin vahvaa kehotusta pysähtyä keskustelemaan tuon naisen kanssa, joten tiiviistä aikataulusta huolimatta pysähdyin ja kysyin häneltä, mitä oli tapahtunut.
Nainen kertoi murtaneensa jalkansa edellisenä päivänä ja hänen olemuksestaan näki, että hän oli asiasta todella pahoillaan. Kysyin häneltä, että joko sinun jalkasi puolesta on rukoiltu. Hän vastasi surullisesti: ”Ei”, mutta jatkoi samaan hengen vetoon: ”Voisitko sinä tehdä niin?” Se sopi minulle erinomaisesti, sillä juuri rukous mielessäni olin hänet alunperin pysäyttänytkin. Kysyin hänen nimeänsä ja sitä, saisinko laittaa käden hänen olkapäälleen. Luvan saatuani rukoilin lyhyesti: ”Herra, sinä tunnet Emilyn. Kiitos rakkaudestasi häntä kohtaan. Kosketta häntä parantavalla voimallasi. Jalka parane, Jeesuksen nimessä. Aamen.”
Lyhyen siunauksen toivottamisen myötä pitikin jo kiiruhtaa muiden matkalaisten perään, mikä hieman harmitti, koska olisin halunnut vielä kysyä, miltä jalka tuntuu ja pyytänyt häntä kokeilemaan jalalle astumista. Laivaan noustessani vilkaisin laiturille, jossa Emily vielä seisoi samalla paikalla kenties pohtien, mitä juuri tapahtui. En tiedä, paraniko jalka, mutta siitä olen varma, että Jumala tekee aina jotakin, kun saamme laskea kätemme toisen ihmisen päälle ja rukoilla hänen puolestaan.
Jäin pohtimaan tuon kohtaamisen jälkeen, että edes se, että olet uskonystävien kanssa yhteisellä matkalla, ei takaa sitä, että sinun puolestasi rukoiltaisiin. Kuinka helposti käykään niin, että matkalla tai arjen askareissa touhutessa ohittaa henkilön, jonka kohdalla olisi hyvä pysähtyä, sillä kyseessä voi olla Jumalan etukäteen valmistama kohtaaminen.
Jeesus kulki kiireettömästi kaupungeissa ja kylissä, hän julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat. Kun hän näki ihmiset, hän oli täynnä myötätuntoa heitä kohtaan (Matt. 9:35-36). Me tarvitsemme tuota samaa myötätuntoa. Sitä, että voisimme nähdä ihmiset ympärillämme samalla tavoin kuin Jeesus heidät näki. Saamme pyytää Jumalaa vuodattamaan enemmän rakkauttaan meidän sydämiimme ja pyytää herkkyyttä ja rohkeutta pysähtyä tarvitsevan lähimmäisen rinnalle.
Haluan rohkaista sinua: Ota pieniä askelia arkesi keskellä ja anna Jumalan rakkauden ja voiman Jeesuksessa Kristuksessa koskettaa lähelläsi olevia ihmisiä sinun kauttasi. Elä elämääsi lähetettynä ja anna Jumalan valtakunnan tulla näkyviin elämäsi kautta.
