Odottavan aika on pitkä

29.11.2024

Oletko kärsivällinen odottaja vai olisiko asioiden pitänyt tapahtua jo eilen? Etenkin näin joulun alla perheen pienimmillä on odottavan aika usein pitkä, sillä postilaatikosta tipahtaa lelukuvasto poikineen esitellen toinen toistaan hienompia vaihtoehtoja joulukuusen alle. Monet kuvastot ovat täynnä lasten merkintöjä kaikesta siitä, mitä he toivovat saavansa lahjaksi ja vanhemmat voivat vain luvata, että katsotaan, katsotaan…

Jumala oli antanut kansalleen profeettojen kautta monia lupauksia tulevaan aikaan liittyen. Jesaja muun muassa ilmoitti: ”Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel (Jumala on meidän kanssamme).” (Jes. 7:14) Miika puolestaan kertoi, että Betlehemistä nousee Israelille hallitsija, jonka juuret ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana (Miika 5:1). Näiden ja monien muiden lupausten jälkeen oli satojen vuosien ajanjakso, jolloin kansa eli lupausten varassa odottaen.

Yksi näistä odottajista oli hurskas ja jumalaapelkäävä Simeon, josta Luukas kirjoittaa:
”Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran voidellun.” (Luuk. 2:25-26) Meille ei kerrota sitä, missä vaiheessa elämäänsä Simeon oli saanut tämän lupauksen, mutta todennäköisesti jo aikoja sitten. Kun vuosien vieriessä odottavan aika kävi pitkäksi ja ikää karttui, niin hänen mielessään saattoi käydä silloin tällöin ajatus, että mahdoinko ymmärtää väärin.

Jumalan lupaukset eivät koskaan petä ja niinpä Simeon sai tulla Hengen johdatuksesta temppeliin ja nähdä saamansa lupauksen täyttyvän. ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.” (Luuk. 2:29-31)

Me puolestamme odotamme Jeesuksen paluuta kirkkaudessaan ja kunniassaan luottaen lupaukseen: ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin.” (Apt. 1:11) Mutta me emme odota sitä toimettomina, sillä Jeesus antoi meille tehtävän tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan (Matt. 28:10-20). Hieman aikaisemmin Jeesus sanoi, että ”tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.” (Matt. 24:14)

Moni meistä rukoilee ja odottaa herätyksen aikaa luottaen lupaukseen, että Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:4). Jos tahdomme tutun laulun sanoin nähdä veren voiman, joka murtaa maailman kahleet ja muuttaa ihmisen, niin me emme voi muuta kuin polvistua Herran eteen ja antautua hänelle täydellisesti ja pyytää: ”Anna sade, Jumala. Sydän kaipaa, odottaa. Anna kaste Golgatan virvoittamaan kuiva maa.” (Hilja Aaltonen)

Herätyksen aikoja odottaessa saamme viedä evankeliumia eteenpäin arjen ihmissuhteissamme sanoin ja teoin niin, että mahdollisimman moni saisi kuulla ja kokea evankeliumin voiman.

Kuva: Pexels/Unsplash: Aaron Burden

 

Niemelä Kai

piirijohtaja

kai.niemela@sekl.fi

+358 44 595 7351

Share This