Nöyränä ja kunniassa

29.11.2021

Tämä Matkalla-lehti ilmestynee ensimmäisen ja toisen adventin välissä. Ensimmäisen adventin teemana kirkkovuodessa on ”Kuninkaasi tulee nöyränä”. Evankeliumiteksti kertoo siitä, kuinka Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja ihmiset huutavat: ”Hoosianna, Daavidin poika!”. Auta, pelasta. On helpompi lähestyä ja pyytää apua sellaiselta, joka on nöyrä, kuin sellaiselta, jolle asema ja oma itse on kaikki kaikessa.

Jesaja (Jes. 4:2-3) kirjoittaa Jeesuksesta jo paljon ennen tämän syntymää näin:

Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden.”

Jeesus ei korottanut itseään tavallisen kansan yläpuolelle vaan kulki päivittäin heidän keskellään, kohtasi heitä, kuunteli heidän huoliaan ja murheitaan ja auttoi. Ennen kaikkea Hän kuitenkin kutsui ihmisiä seuraamaan itseään ja Hänen antamaansa esimerkkiä.

Toisen adventin teemana kirkkovuodessa on ”Kuninkaasi tulee kunniassa”. Sen tarkoituksena on muistuttaa meitä siitä, että vaikka Jeesus tulee luoksemme nöyränä ja rakkautta täynnä, Hän kuitenkin on myös Jumalan Poika. Jeesukselle on todella annettu valta toteuttaa oikeus tinkimättä. Elämämme Jeesuksen omana ei voi olla ainoastaan niiden siunausten etsimistä, joita Jeesuksen mukana tulee, vaan meidät kutsutaan myös ojentamaan elämämme Hänen mielensä mukaiseksi. Meitä kutsutaan elämään sitä elämää, jota Raamattu meidät ohjaa elämään Jeesuksen omina.

Näiden kahden kirkkovuoden aiheen oleminen näin lähekkäin kertoo konkreettisella tavalla siitä, kuinka haastava meidänkin usein on tasapainotella sen kanssa, että samaan aikaan olemme tekemisissä syntisten ystävän kanssa, joka ei torju sitä, joka Hänen luokseen tulee, ja Pyhän Jumalan kanssa, jonka edessä mikään synti ei kestä. Ihmisinä meidän on niin helppo tipahtaa jompaankumpaan ojaan: ”Saan kuitenkin kaiken anteeksi, ei tämä niin vaarallista ole.” tai ”En voi ikinä kelvata Jumalalle, kun en vain pääse eroon tästä synnistä.” Jeesuksen elämässä me näemme sen, mitä se tarkoittaa, että samaan aikaan Jumala rakastaa syntistä mutta vihaa syntiä.

Joulu on esimakua Jumalan rakkaudesta, kun Hän suostuu taivaan täydellisyydestä elämään ihmisenä ihmisen elämän. Rakkauden todellinen syvyys nähdään ristillä, kun Jumala on valmis kuolemaan sen kuoleman, joka meille kuuluisi.

Kenelle sinä voisit tänä jouluna osoittaa sitä rakkautta, josta osalliseksi olet saanut Jeesuksen omana tulla?

Kuva: Pexels/Oman Ramadan

 

Matkoski Piia-Maaria

nuorisotyöntekijä

piia-maaria.matkoski@sekl.fi

+358 40 502 3080

Share This