Edellisessä blogissa kirjoitin Isän lahjoista, jotka nousivat Jeesuksen kastehetkestä, jolloin Isä Jumala puhui kuultavalla tavalla Jeesukselle: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” (Matt. 3:16). Kirkastusvuorella Jumala puhuu lähes samat sanat Johanneksen, Jaakobin ja Pietarin kuunnellessa: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” (Matt. 17:5)
Näistä kohdin nousevat Isän Jeesukselle antamat lahjat:
- Isän identiteetti, joka antaa arvon. (Sinä olet minun poikani)
- Isän rakkaus, joka tuo turvaa. (Rakas poikani)
- Isän miellyttäminen, joka antaa terveellistä energiaa ja motivaation. (Johon minä olen mieltynyt)
- Isän paikka, joka tuo kunnian. (Kuulkaa häntä)
Nämä samat lahjat on annettu Jeesuksessa tuomaan meidän elämäämme voimaa ja energiaa, jota sydämemme pumppaa koko kehoomme.
Kun puhutaan Taivaallisesta Isästä, Jumalasta, niin meillä on ongelma, koska me heijastamme häneen paljon asioita omasta elämästämme ja varsinkin isäsuhteestamme. Siksi meidän voi olla joskus vaikea ottaa vastaan sitä armoa ja hyvyyttä, jota Taivaallinen Isä yrittää antaa meille.
Meidän maallinen isäsuhteemme vaikuttaa niin meihin kuin meidän jumalasuhteeseemme ja ehkä tärkein kysymys on, voimmeko tehdä asialle jotain. Vanhempamme ja isämme ovat kuitenkin vain ihmisiä ja aivan yhtä epätäydellisiä kuin jokainen meistä. He ovat omien isiensä ja oman historiansa muokkaamia. On hyvä huomioida, että harva ihminen on tahallaan huono vanhempi lastaan kohtaan, he eivät vain välttämättä ole oppineet parempaa mallia toimia. Ehkä he toimivat vain samalla tavalla kuin oma isänsä.
Jos katsomme tilannetta tästä näkökulmasta, niin ei vaadi ainakaan itseltäni ihan kauheaa itsetutkiskelua, kun huomaan, ettei jokainen näistä osa-alueista ole ihan kunnossa. Tai ainakaan niin hyvässä kunnossa kuin voisi olla.
Jos Jeesus sai levätä tällaisessa suhteessa Isään Jumalaan, joka antoi huikeat voimavarat toimia, suunnan ja merkityksen, niin miksi me jäämme niin helposti paikalleen? Ei tietenkään kaikessa ja aina, mutta joskus osa alueista ei vain toimi hyvin ja osa voi loistaa jopa poissaolollaan. Ja se on se voima, joka niin usein pitää meitä paikallaan. Esim. minä olin 4 vuoden ikäinen, kun isäni oli muuttanut meiltä pois ja sain astua perheen miehen rooliin aivan liian varhain. Toki se on tuonut kunniaa, että tehtävääni on arvostettu, mutta se teki myös sen, etten tiennyt onko minulla itselläni väliä vai vain tehtävälläni, joten elin elämääni vahvasti tehtävästäni käsin.
On huomioitava, että maalliselta isältämme emme saa koskaan kaikkea, sillä hän epäonnistuu aina jossakin. Siksi tuoreena isänä on raskasta tutkia tätä aihetta, kun tuntuu, että minähän pilaan tämän lapsen aivan kokonaan. Mutta onnistuminen ei ole se pointti, vaan se, miten me toimimme virheiden kanssa ja kuinka me voimme korjata niitä. Ja toisaalta, mitä olemme kokeneet ja kuinka toimimme niiden kokemusten pohjalta. Onko siis jotain, mitä olemme oppineet tai kokeneet, joka aiheuttaa virheellistä toimintaa, jota kutsun tässä oirehtimisena tai oireina. Nämä ovat on usein aivan alitajuntaisia asioita, joita emme edes välttämättä huomaa tai emme edes ymmärrä, miksi toimimme näin tai miksi jokin asia aiheuttaa meissä niin voimakkaan reaktion.
Lahjat
Isän lahjat (Isän sydän) on jotain sellaista, mitä olen saanut taivaalliselta tai maalliselta isältä. Jos olen saanut kokea isän rakkautta, osaan todennäköisesti ottaa sitä vastaan ja antaa sitä muille. Jos identiteettini on kunnossa, voin vastaanottaa sitä rakentavia hyviä asioita ja pystyn torjumaan ne, jotka eivät identiteettiini kuulu.
Tyhjiö
Jos meiltä puuttuu joitakin osa-alueita tai emme ole saaneet kokea näitä asioita esim. rakkautta isältämme, emme välttämättä osaa ottaa sitä vastaan emmekä osoittaa sitä. Voimme yrittää tehdä sitä parhaan kykymme mukaan, mutta jos emme ole koskaan kokeneet sitä, kuinka sitä osaisi antaa? Tämä aiheuttaa kuolleisuuden oireen sydämessä. Ihminen ei myöskään välttämättä edes ymmärrä, että häneltä puuttuu jotain.
Toisaalta sama tilanne voi toisella ilmetä niin, että tämä janoaa aivan suunnattomasti rakkautta ja imee sitä itseensä kuin imuri ja koettaa imeä kaiken saatavissa olevan rakkauden ympärillään olevista ihmisistä, miten vain voi. Kuitenkaan tällainen rakkauden kaipuu ei koskaan täyty ilman, että Jumala voi koskettaa ja näyttää meille, mitä meiltä uupuu tai mihin meitä on kolhaistu.
Haavat
Voimme yrittää suojella itseämme aivan kuin laittaisimme vahvan haarniskan yllemme ajatellen, ettei enää kukaan satuttaisi minua. Toisaalta voimme ylireagoida ikään kuin rikkinäinen kitaravahvistin, joka kajauttaa nätin soinnun säröisenä pihalle. Nämä tilanteet johtuvat yleensä saamistamme haavoista samalla tavoin kuin on oikeiden haavojen kanssa. Näin toimiminen on sinänsä aivan luonnollista ja normaalia, mutta ongelma on se, että meidän tulisi paikata ja hoitaa haavat kuntoon eikä piilottaa niitä, mutta teemme sen usein aivan alitajuisesti ja huomaamattamme.
Kaikki lahjat, tyhjiöt ja haavat ovat täysin hoidettavissa. Kaikki se, mitä olemme saaneet ja kaikki se, mikä on jäänyt saamatta. Taivaallisella Isällä on meille ylenpalttisesti lahjoja, joista jakaa ja hän antaa niitä meille, vaikkemme olisikaan saaneet jotain maalliselta isältämme.
Haastankin sinua Jumalan edessä rukoilemaan, että Pyhä Henki voisi näyttää ja paljastaa, missä olemme saaneet haavoja tai tyhjiöitä. Pyydä, että Taivaallinen Isäsi voisi antaa ja elvyttää niitä isän lahjoja, jotka ovat jääneet rammoiksi tai puuttuvat kokonaan. Rukoile, että Henki voisi ohjata sinua toimimaan Jumalan lapsen identiteetistä käsin.
Sinä olet minun rakas poikani/tyttäreni, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä.